On se melekomoisen hauskaa olla työnhakijana yli viisikymppisenä...juu... Olenkohan nyt tähän mennessä joulukuusta lähtien onnistunut pääsemään jopa neljään henkilökohtaiseen työhaastatteluun. Jokaisessa näissä on ollut ensin puhelinhaastattelu ja parissa tapauksessa ihan toimitusjohtaja itse on innostuneenea soittanut takaisinpäin, kun olen ottanut rekrytoijaan yhteyttä. Siinä sitten on pyydetty lähettämään pikaisesti cv:t ja työhakemus ja sovittu haastattelupäivä. Kun tämä haastattelupäivä on koittanut, kolmessa näistä on vaihtunut haastattelija eri henkilöksi tai vähintään toisella haastattelijalla on ollutkin este, ettei ole voinut tulla paikalle. Onko minun hakemuksissani joku vika? Vai olisiko tuo sotutunnuksen vuosiluku jotenkin säikäyttävä? Miten voi muuttua käsitys ihmisestä yhden vuosiluvun vuoksi? Puhelimessa keskustellessa kun tuntuu, että olen oikein hyvä ehdokas työhön ja kokemusta ja tietoa on juuri siltä alalta, jota työtehtävä edellyttää.
Olihan minulla viideskin työpaikkayhteys, kyselin puhelimitse työstä ja kerroin itsestäni, siinäkin työpaikassa olivat juuri ne elementit, mitä osasin jo ja mihin olisin ollut hyvin innokas opettelemaan. Mutta sitten tuli kysymys, minkä ikäinen olet? Vastasin. Hiljaisuus. ..ja sitten...no, meidän täytyy odotella, millaisia muita hakijoita on, voit lähettää kyllä työhakemuksesi meille, otamme sitten yhteyttä....Ei ole kuulunut yhtään mitään sieltä suunnalta, siis selvästi ikä painaa vaakakupissa. Onhan tietysti terveydentilassakin ongelmaa, mutta osaan itse jo karsia sellaiset pois hakuvaiheessa, mitä en pysty tekemään, kun on kyse fyysisetä ongelmasta. Etuna työhön ottajalle on se että voisin olla uudella työantajalla palkattomana jopa puoli vuotta, eikä tämä tunnukaan olevan este vaan ehkäpä tämän ja iän yhdistelmä. Tiedä häntä..
Paras juttu oli viimeinen haku viimeviikolla. Menin yritykseen sisälle, istahdin odottelemaan aulan sohvalle, koska olin etuajassa hieman. Siinä sitä porukkaa kuljeksi edes takaisin ja myyntikeskusteluja käytiin jopa silmieni alla ja kuuloetäisyydellä. Tavoitteet tuntuivat olevan korkealla:) No, minua piti haastatella nimetty naishenkilö...odottelin..sitten lähelleni kirjaimellisesti hiippaili nuori mies hissukseen, sai sitten kakaistua vienosti, haastattelen sinut, olen se ja se..hädin tuskin kuulin. Vastasin, esittelin itseni ja totesin hänelle, että odottelin tätä naishenkilöä, niin hieman yllätyin...todellisuudessa hämmennyin hieman.
Päästiinpä sitten asiaan, "Olli" kysyä sopersi, mitä haluat kertoa itsestäsi..ja sitä rataa...melkein meni minun yksinpuheluksi, mitään papereita hän ei kysynyt, vaikka piti niin alkuperäiset olla mukana. Siis hän ujosteli niin paljon, ettei haastattelusta oikein voinut puhua. Olinkohan niin pelottava, sanoinkin hymyillen, että työnantajilla taitaa olla kiintiöt siihen, että miten monta yli viiskymppistä haastatellaan, että pysyy tilastot kauniina. No, hieman jo hymyili "Ollikin" ja huumorillahan se loppu sitten menikin. Huomasin ujostelun ja asiakaspalvelun ammatilaisena osaan suhtautua monenlaisiin tilanteisiin, olin hyvin luonteva ja ystävällinen. Heräsi vaan epäilys, että siellä varsinainen työhön ottaja luovuttikin homman rekrytoijaharjoittelijalle, koska olin niin selvä tapaus, ettei minua kannata edes ammattilaisen haastatellakaan. Lähtiessä tämä "Olli" ei oikein osannut edes hyvästellä, vaan mutisi jotain yhteydenotosta, jos minuun päätyvät...siis ei tule yhteydenottoa, se on saletti! Tässätapauksessa ei kyllä haittaa, työ paljastui sellaiseksi, "Ollin" kertoman perusteella, jota en halua tehdä enkä ole siinä hommassa omalla sektorillani. Ja työympäristö näytti järkyttävältä, pimeähkö, ylhäällä ikkunat, halli ja vielä kylmäkin..hrr...ei kiitos...on eväitä muuhunkin hommaan...
Tästä aiheesta saattaa tulla juttua enemmänkin, jahka "kokemuksia" tulee lisää, on vaan haettava sitkeästi uutta hommaa, ettei nuo vuodet karkaa aivan överiksi ja koska entistä työtäni en pysty hoitamaan...työeläkevakuutusyhtiö väijyy takana... siis son moro tällä erää!
